Eleet

 Lähestyessämme eläintä eläimen sanaton viesti, pieni vilkaisu tai kääntyminen pois päin tai kuonon lipaisu voi olla viesti siitä, että tulit tilanteeseen vähän nopeasti. Se saattaa myös kertoa siitä, että eläin ei aivan tiedä, mitä siltä tilanteessa odotetaan.

Pieni kurotus sinua kohti taas viesti siitä, että olet kiinnostava.

Näiden hienovaraisten, ensimmäisten eleiden lukeminen voi olla sinulle helppoa, eleet ymmärrettäviä, mutta ne eivät ole kaikille. Osa ei näe ollenkaan niitä pieniä ensimmäisiä eleitä, jotka sinulle saattavat olla jo kuin huuto. Samoin omassa viestinnässäsi, jos ihmiset eivät reagoi niihin ensimmäisiin pieniin eleisiisi, eleisiin, joihin törmätessä itse jo antaisit tilaa, he eivät ehkä ole havainneet niitä.

Elekielen opetteleminen ja näkemänsä hydyntäminen vuorovaikutuksessa sekä oman toiminnan sovittaminen on kiinnostava matka toimivaan arkeen oman eläimen kanssa. Eläimet eivät huijaa eleillään, niinkuin emme me ihmisetkään.

Pienimmät eleet, rauhoittavat signaalit, ovat tahdosta riippumattomia ja vaistonvaraisia.

Jokainen käyttää rauhoittavia signaaleja, ihminenkin. Eri lajeilla eleet ovat hiukan erilaisia, mutta on monia eleitä, joita on helppo ymmärtää lajista riippumatta; Katseen pois päin kääntäminen, pään kääntäminen, kauemmas meneminen, haukottelu, silmien siristäminen tai räpyttäminen. Toisen katseleminen voi olla hyvinkin kiehtovaa, mutta silmiin tuijottaminen ei välttämättä kaikille. Jo pienellä siristämisellä pidemmän katseenkin kestää.

Kokeile, mitä tapahtuu omassa olossasi jos siristät silmiä? Meneekjö suukin hymyyn? Entä mitä tapahtuu jos nuolaiset huuliasi tai hengität pitkään ja rauhallisesti ulos?

Eläimet lukevat meitä ja eleitämme helposti. Opetellaan mekin lukemaan heitä ja heidän eleitään. 

ElainTukena

Mistä kaikki alkoi?

Jo lapsena eläimet ovat olleet minulle tuki. Muistan alakouluikäisenä, miten saatoin samoilla mäyräkoirani Nemon kanssa tuntikausia kodin lähimetsissä ja miten yhdessä katselimme puun alla oravaa tai etsimme lumesta rusakon jälkiä. 

Hevoset olivat nuoruudessa kaikki kaikessa. Niiden turvallinen ja hyväksyvä läsnäolo sai olon tuntumaan paremmalta kuin missään muualla, ja tallilla käytännössä asuinkin. 

Hevosista tuli myös työ ja loppuun asti, vuoteen 2017 saakka oma hevonen oli tuki, turva, mantra. Henri, viimeinen omaksi kokemani hevosistamme on edelleen usein mielessä ja mantrana tilanteissa, joissa täytyy pystyä olemaan vahva. 

ElainTukena on muokkautunut vuosien aikana. Sulautunut osaksi toimintaa ja vahvaksi osaksi omaa elämääni. Viimeinen rohkeus rekisteröidä tavaramerkki ja ottaa yhteyttä eri tahoihin moduulien osalta tuli, kun jäin leskeksi viime syksynä. Tuki, jonka omilta koiriltamme sain puolison ja perheemme taistelussa syöpää vastaan oli sellainen, että tätä ei voi jättää jakamatta. Jos tästä kaikesta voi olla apua yhdellekin ihmiselle tässä maailmassa, tämä on jaettava. 

Ja hyvin onkin lähtenyt liikkeelle. Eläin oppimisen tukena-moduuli on jo vauhdissa ja saanut hyvää palautetta 😍

Eläin Tukena-blogi

Blogi on roikkunut ajatuksissa vähintään yhtä kauan kuin ElainTukena-kokonaisuus. Tänään tuli se päivä, että otin jälleen uutta härkää sarvista ja hyppäsin. Katsotaan, miten tämä tästä lähtee; kirjoittamista rakastan ja ajatuksiani haluan sinulle jakaa!

Blogissa on tarkoitus kirjoittaa siitä, miten eläin voi toimia arjen tukena. Siitä, miten yhteinen hyvinvointi, kahdensuuntainen vuorovaikutus ja kumppanilajin kanssa koettu syvä yhteys antaa voimaa, iloa ja toivoa. Sekä eleistä, tunteista, lajityypillisestä hyvinvoinnista ja hassuista jutuista, joita arjessamme tapahtuu!

Kiitos, että olet poikennut lukemaan! Toivottavasti viihdyt seurassani! Tänään, toukokuun puolenvälin ihanana perjantaiaamuna paistaa aurinko. Labradorinnoutajan pentu Malva nukkuu tuhisten varpaillani ja linnut laulavat niin kovaa, että erilaisten lintujen äänten sekamelska kuuluu hirsiseinän läpi. Kevät on toivon ja valon aikaa, nautitaan yhdessä ja mennään eteenpäin 💚

Aurinkoa päivääsi! Olet ainutlaatuinen ja tärkeä juuri sellaisena kuin olet 💖
Yt, Suska 

Malva, pieni labbisvauvamme päiväunilla huhtikuussa 2026