Hääpäivä onkin sitten taas yksi uusi kokemus yksinjäämisen jälkeen. Kaikki pitää kokea ainakin kerran, ennen kuin yhtään tietää, miltä mikäkin tuntuu. Vuosia pidimme toisiamme niin itsestään selvänä, että toistuvasti unohdimme koko hääpäivän. Niin ne asiat menevät.
Suruni vaikuttaa koiriimme eri tavalla. Pentu haluaisi olla ulkona, ymmärrettävästi. Siellä on nyt kevät ja kaikki tuoksuu uudelta, kiinnostavalta. Tassuja nuoleva ihminen ei ole kiinnostava laisinkaan, tylsä ennemminkin. Tai sitten häntä hämmentää, ei tiedä miten toimia. Joka tapauksessa pieni hulluttelu ja leikkiminen ei koskaan ole pahasta, ei kenellekään.
Roosa ei pääsääntöisesti koskaan syö luita, mutta heti nukkumasta pois tullessamme otti vanhan tyhjäksi kalutun putkiluun ja jäystää sitä nyt pöydän alla, saatavilla, mutta omiin juttuihinsa keskittyen.
Lilyn työvuoro alkoi jo klo 04.30. Hän on jo nukkunut koko yön tyynylläni ja aamun kaulan päällä ja nyt hän makaa vieressä, nukkuu, mutta korva liikkuu, kun liikahdan vähänkin tuolillani. Hän on selkeästi edelleen "työvuorossa".
Meille kaikille tekee hyvää, että noudatamme Malvan, pennun toivetta ihan kohta ja menemme nauttimaan lähimetsän huumaavasta alkukesän tuoksusta 💚
Onko sinulla paikkaa, johon menet, kun haluat nollata päätä?
Onko sinulle jokin ympäristö rauhoittava?
Kuka on seuranasi vai menetkö yksin?
Tänään 22.5.2026 olisi 22. hääpäivämme.
Minulla on sinua ikävä rakkaani 💔
Suska
PS. Saatuani tekstin kirjoitettua oloni parani ja vilkaistessani lattialle, Lily oli kellahtanut kyljelleen nukkumaan. Näin se menee, kuin symbioosissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti