Joskus päivät ovat helpompia, toisinaan vaikeampia. Tänään oli yhtä aikaa hieno päivä, kun tuttujen lapsia pääsi ylioppilaiksi, samalla, kun joutui taas kohtaamaan haikeita muistoja paikoista, joissa kävi. Sitähän se on, muisto kerrallaan, asia kerrallaan, päivä kerrallaan.
Koirat vaistoavat tuen tarpeen. Perheemme koirilla on jokaisella oma tapansa toimia. Lily hakeutuu iholle. Se nukkuu tyynyllä ja makailee viereisellä tuolilla kirjoittaessani koneella.
Malva makailee vieressä, leuka varpailla nukkuen. Se varmistaa, että on varmasti mukana, kun liikumme johonkin. En ole ihan varma, onko se niin lähellä itsensä takia vai empatiasta. Enemmän ajattelen, ettei ihan ymmärrä, miksi vieressäni on jonotettava.
Roosa häälyy saatavilla. Se havainnoi koko laumaa ja on kuin ei olisikaan, mutta sopivilla huokauksilla, paikan vaihdoilla, pienillä leikin virittelyillä ulkona ja sopivasti lipaistulla nuolaisulla, hän säätelee koko laumaa, myös minua.
Koiralaumassa ei ole yhtä ehdotonta pomoa. Eri tilanteissa eri koirat johtavat. Kuitenkin joku on se matriarkka, jolta tiukan paikan tullen kysytään. Olen melkein vuoden ollut pois siitä roolista oman rankan tilanteeni vuoksi ja nyt viimeisten viikkojen aikana olen huomannut, että ollaan palattu "normaaliin", jossa minulta jälleen kysytään miten asiat hoidetaan.
On etuoikeus saada olla omalle laumalleen turvallinen ja luotettava. Heidän tuellaan pystyn taas olemaan tukena heille 💕
Suska
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti